Tutkimuskirjallisuudessa puhutaan siitä, mutta nyt avaan vain omia ajatuksiani.
Yhä useammat nykytaiteen kriittisen kärjen taiteilijat pyrkivät vaikuttamaan yhteiskuntaan: sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen, ympäristökriisin ja vallitseviin arvoihin. He voivat havahduttaa katsojia: saada heidät näkemään toisiin, kokemaan syvemmin, välittämään enemmän tai ymmärtämään toisia paremmin. Taiteilijat ovat mielipidevaikuttajia, aktivisteja, feministejä tai luonnonsuojelijoita – tai päinvastoin, korostavat, etteivät ole poliittisia. Teoksilla voi kuitenkin olla tavoiteltuja tai odottamattomia vaikutuksia, jotka käynnistyvät, kun taide avaa silmiä tai nyrjähdyttää konventionaalisia ajattelutapoja.
Käänne ei tarkoita, että taiteilijan olisivat taideopettajia. Kyse on taiteen kautta opettamisesta. – Siitä kuinka taide puhuttelee kielellään. Se ilmenee myös taiteilijoiden järjestämissä työpajoissa, kollektiivisissa projekteissa, yhteisötaiteessa ja museoiden pedagogisissa lähestymistavoissa.
Moni taiteilija hakeutuu suoraan vuovaikutukseen muiden ihmisten ja muun luonnon kanssa. He kokevat, että osallistavilla produktioilla voi vaikuttaa ja sitouttaa suoremmin. Käänne tarkoittaakin myös osallistavia, yhteisöllisiä ja vuorovaikutteisia produktioita, joihin osallistuminen voi olla mekaanista, symbolista, avoimen kutsuvaa, syvästi sitouttavaa tai lumipalloina laajenevaa.
Lapin yliopistossa voi opiskella soveltavaa taidetta ja sen osana osallistavuuden käytäntöjä. Osa opintojaksoista integroituu kuvataidekasvatuksen opetukseen. Soveltavan taiteen tutkintoon ei kuitenkaan sisälly opettajan pedagogisia opintoja, jotka muodostavat ison osan kuvataideopettajakoulutuksesta.
Osallistumiseen kutsuvan taiteen tekijät tarvitsevat monia taitoja: toisten kuuntelua ja vahvistamista, organisoimista, tilanteiden pedagogista suunnittelua.
Taiteen kasvatuksellinen käänne ei tarkoita, että kaikki taide olisi yhteiskunnallista tai osallistumiseen kutsuvaa. Kyse on yhdestä suuntauksesta. Taide on nyt ja tulevaisuudessa monimuotoista.
Omat taitoni ovat olleet koetuksella @tbgobra ssa, kun testasimme menetelmiä tiiminrakennukseen himmelipajassa.
Educational Turn in Art
Research literature refers to the educational turn in art, but in this text, I won’t explain the thoughts of others—only my own. How do I see this turn in art, and why do I advocate for it?
An increasing number of leading contemporary artists use their work to comment on society: for example, on social injustice or the environmental crisis. They may aim to awaken the viewer, to get them to feel more deeply, or to understand others better. Artists might describe themselves as influencers, activists, feminists, or environmentalists—or conversely, they may emphasise that their art is not political. Their works, in turn, can have intended or unexpected effects, which emerge when art opens eyes or challenges conventional thinking.
The educational turn in art does not mean that artists should become art teachers. It’s about teaching through art—how art communicates in its language.
At the same time, more and more artists are seeking direct interaction with other people and the rest of nature. They may feel that participatory productions allow for more direct influence and better audience engagement. The educational turn refers to participatory, communal, and interactive art productions, where participation can be mechanical, symbolic, openly inviting, deeply engaging, or expanding like a snowball.
One can study participatory and community arts at the Faculty of Art and Design at the University of Lapland. Some courses are integrated into art education. However, the degree in applied arts does not include pedagogical studies for teachers, which forms a significant part of the art teacher degree.
The pedagogical turn in art does not mean all art is societal or participatory. Instead, it refers to a growing trend.
Artists creating participatory works need various skills: a pedagogical eye, interaction abilities, and organisational skills. My skills were tested during the method pilots of the TB-Gobra project. We developed workshop activities for team-building, and students received the “Creative Collaboration” course.