Posted on

Rakkauden langat

Nyt on esillä Lapin taiteilijaseuran ”kuukauden taitelija” näyttely – Maria Huhmarniemi: Rakkauden langat – Korundin kahvila

1. Elämänlanka, 2023, 1000€, lahjoitus UNICEFille
2. Spektrillä, 2023. 1000€, lahjoitus Luonnonperintösäätiölle
3. Maalaismainen rakkaus, 2023, 1000€, lahjoitus Rovaniemen Setalle
4. Rukinlavat, 2024

Kuva-aiheena on ruusukeverkko, joka tunnetaan monissa kulttuureissa eri puolilla maailmaa, myös suomalaisissa perinnekäsitöissä. Tämä on yksi yleisimmistä koristekuvioista suomalaisissa rukinlavoissa. Rukinlavat tehtiin itse kihlajaislahjaksi ja niihin kaiverrettiin rakkaudentunnustuksia. Nykyään kuvio tunnetaan elämänkukkana, jonka tulkitaan symboloivan luomista ja kaikkien elävien olentojen välistä yhteyttä. Teoksissa lanka on paikoin pirskahteleva, tummuva ja lähes häipyvä.

Teokset ovat myynnissä. Myyntisummasta 20% kohdentuu Lapin taiteilijaseuralle ja loput lahjoitetaan järjestöille: Unicef, Luonnonperintösäätiö ja Rovaniemen Seta. Näiden järjestöjen toiminta laajentaa rakkauden lankoja ja elämänverkostoja omilla tavoillaan.

Näyttelyteokset ovat peittokirjontoja mustalle villakankaalle villalangoilla, jotka on värjätty käsin kasveilla ja sienillä. Teokset sisältyvät Ruusukeverkko-teossarjaani. Olen tehnyt teokset osana Kirjotut kannat -kollektiivia.

Threads of Love

Maria Huhmarniemi: Threads of Love
1. Thread of Life, 2023, €1000, donation to UNICEF
2. On the Spectrum, 2023, €1000, donation to the Finnish Natural Heritage
3. Rustic Love, 2023, €1000, donation to Rovaniemi Seta
4. Distaffs, 2024

The imagery of the works features the rose lattice, which is known in many cultures around the world. The rose lattice is one of the most common decorative patterns in traditional Finnish distaffs. They were crafted as engagement gifts and engraved with symbolic declarations of love. Today, the pattern is known as the Flower of Life, symbolising creation and the interconnectedness of all living beings. In the artworks, the thread sometimes sparkles, darkens, and nearly fades away.
The works are for sale. 20% of the sale price will go to the Artists’ Association of Lapland as a commission, with the rest donated to the organisations: UNICEF, the Natural Heritage Foundation, and Rovaniemi Seta. Their valuable work expands the threads and networks of love.


The exhibition pieces are embroidered quilts on black wool fabric using wool threads hand-dyed with plants and mushrooms. The works are part of my Rose Lattice series. I created them as part of the Embroidered Stances Collective.

Posted on

Taiteen kasvatuksellinen käänne?

Tutkimuskirjallisuudessa puhutaan siitä, mutta nyt avaan vain omia ajatuksiani.

Yhä useammat nykytaiteen kriittisen kärjen taiteilijat pyrkivät vaikuttamaan yhteiskuntaan: sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen, ympäristökriisin ja vallitseviin arvoihin. He voivat havahduttaa katsojia: saada heidät näkemään toisiin, kokemaan syvemmin, välittämään enemmän tai ymmärtämään toisia paremmin. Taiteilijat ovat mielipidevaikuttajia, aktivisteja, feministejä tai luonnonsuojelijoita – tai päinvastoin, korostavat, etteivät ole poliittisia. Teoksilla voi kuitenkin olla tavoiteltuja tai odottamattomia vaikutuksia, jotka käynnistyvät, kun taide avaa silmiä tai nyrjähdyttää konventionaalisia ajattelutapoja.

Käänne ei tarkoita, että taiteilijan olisivat taideopettajia. Kyse on taiteen kautta opettamisesta. – Siitä kuinka taide puhuttelee kielellään. Se ilmenee myös taiteilijoiden järjestämissä työpajoissa, kollektiivisissa projekteissa, yhteisötaiteessa ja museoiden pedagogisissa lähestymistavoissa.

Moni taiteilija hakeutuu suoraan vuovaikutukseen muiden ihmisten ja muun luonnon kanssa. He kokevat, että osallistavilla produktioilla voi vaikuttaa ja sitouttaa suoremmin. Käänne tarkoittaakin myös osallistavia, yhteisöllisiä ja vuorovaikutteisia produktioita, joihin osallistuminen voi olla mekaanista, symbolista, avoimen kutsuvaa, syvästi sitouttavaa tai lumipalloina laajenevaa.

Lapin yliopistossa voi opiskella soveltavaa taidetta ja sen osana osallistavuuden käytäntöjä. Osa opintojaksoista integroituu kuvataidekasvatuksen opetukseen. Soveltavan taiteen tutkintoon ei kuitenkaan sisälly opettajan pedagogisia opintoja, jotka muodostavat ison osan kuvataideopettajakoulutuksesta.

Osallistumiseen kutsuvan taiteen tekijät tarvitsevat monia taitoja: toisten kuuntelua ja vahvistamista, organisoimista, tilanteiden pedagogista suunnittelua.

Taiteen kasvatuksellinen käänne ei tarkoita, että kaikki taide olisi yhteiskunnallista tai osallistumiseen kutsuvaa. Kyse on yhdestä suuntauksesta. Taide on nyt ja tulevaisuudessa monimuotoista.

Omat taitoni ovat olleet koetuksella @tbgobra ssa, kun testasimme menetelmiä tiiminrakennukseen himmelipajassa.

Educational Turn in Art

Research literature refers to the educational turn in art, but in this text, I won’t explain the thoughts of others—only my own. How do I see this turn in art, and why do I advocate for it?

An increasing number of leading contemporary artists use their work to comment on society: for example, on social injustice or the environmental crisis. They may aim to awaken the viewer, to get them to feel more deeply, or to understand others better. Artists might describe themselves as influencers, activists, feminists, or environmentalists—or conversely, they may emphasise that their art is not political. Their works, in turn, can have intended or unexpected effects, which emerge when art opens eyes or challenges conventional thinking.

The educational turn in art does not mean that artists should become art teachers. It’s about teaching through art—how art communicates in its language.

At the same time, more and more artists are seeking direct interaction with other people and the rest of nature. They may feel that participatory productions allow for more direct influence and better audience engagement. The educational turn refers to participatory, communal, and interactive art productions, where participation can be mechanical, symbolic, openly inviting, deeply engaging, or expanding like a snowball.

One can study participatory and community arts at the Faculty of Art and Design at the University of Lapland. Some courses are integrated into art education. However, the degree in applied arts does not include pedagogical studies for teachers, which forms a significant part of the art teacher degree.

The pedagogical turn in art does not mean all art is societal or participatory. Instead, it refers to a growing trend.

Artists creating participatory works need various skills: a pedagogical eye, interaction abilities, and organisational skills. My skills were tested during the method pilots of the TB-Gobra project. We developed workshop activities for team-building, and students received the ”Creative Collaboration” course.

Posted on

Hallaa: Kittilä

Olen mukana Lapin taiteilijaseuran Hallaa-näyttelykokonaisuudessa.
Teossarjani kommentoi rautamalmikaivossuunnitelmaa Hannukaisen kylään, kansallispuiston tunturimaisemaan: yöauringon, kynttiläkuusten, hillojen ja tattien maille. Suojelun ja vaaran merkit kehystävät kuva-aiheita kuten peittokirjonnoissa perinteisesti. Osa kirjontakuvioista on vain harsinlangalla luonnosteltuja vihjaten siihen, ettei kaivoshanke toteudu.

Esillä on teossarja Hannukaisen kaivoshanke, 2023, jossa on seuraavat osat:
Holy Rowan by the Saivo Lake
Too little space left for hazard pictograms
The Plan Never Completed
Uncertainty

Avajaisohjelmassa oli performanssi, Tommi Yläjoki ja Maria Huhmarniemi: Kaivurin kivi kohtaa Reidar Särestönimen. Kaivurin kivi on taiteilija Tommi Yläjoen ja Maria Huhmarniemen performanssi, joka tarkastelee ihmisen ja muun luonnon suhdetta ekokriisien ja ylikulutuksen aikakaudella. Performanssissa mies kamppailee itsensä ja kiven kanssa. Mies ei tiedä mitä kivelle tekisi: tulisiko hänen hoivata kiveä vai näyttää kivelle omat voimansa. Performanssiin liittyy Huhmarniemen monologi kaivoshankkeen riskeistä.

Lapin taiteilijaseura vie Hallaa2024 -hankkeessa nykytaidetta Lapin jokaiseen 21 kuntaan tänä syksynä ja talvena.

Teossarja esillä Shifting Ground -näyttelyssä Rovaniemen taidemuseossa. Kuva Tatu Kantomaa/Rovaniemen taidemuseo, 2024
Posted on

Eurooppakeskeisyydestä ja opetussuunnitelmatyöstä

Vuosi sitten syksyllä työskentelimme intensiivisesti kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen valtakunnallisen visiotyön parissa. Keräsimme tietoa kuvataiteen alalta ja kuvataideopetuksesta, erityisesti niiden kehittämistarpeista. Järjestimme Lapin yliopistossa seminaarin ja työpajan, johon osallistui opiskelijoita, alumneja ja eri sidosryhmien edustajia. Tämä prosessi ja julkaistu visio antoivat vahvan pohjan opetussuunnitelman uudistukselle, joka on parhaillaan käynnissä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa tämän syksyn aikana.

Visiossa korostetaan, että kuvataideopetuksen tulee luoda perusta luovien alojen kestävälle taloudelle sekä hyvinvoivalle ja demokraattiselle yhteiskunnalle. Alan on myös reagoitava yhteiskunnan muutoksiin ja vaikutettava laajasti.

Yksi vision toimenpide-ehdotuksista on opetuksen normien haastaminen, kuten eurooppakeskeisyyden, cis-normatiivisuuden ja ableismin kyseenalaistaminen sekä monimuotoisen taide- ja kulttuuriopetuksen tarjoaminen. Eurooppakeskeisyys viittaa kolonialistiseen tiedon ylivaltaan, naisten syrjintään ja toiseuttamisen mekanismeihin, jotka liittyvät länsimaiseen sivistyskertomukseen, kuten Kalle Lampela avaa @varo_taidejargonia -sanataiteessaan Instagramissa. (Puhutaan eurooppakeskeisyydestä eurosentrismin sijaan!)

Perinteisesti taidealan opetuksessa on toistettu taidehistorian kaanonia, joka määrittelee Keski-Euroopan taiteen syntysijaksi ja kohottaa miespuolisia taiteilijoita. Kaanoni ei ole tainnut kaikkien mielissä kaatua, vaikka on ollut temaattisia näyttelyjä, tutkimushankkeita ja erillisiä kursseja esimerkiksi naistaiteesta tai ulkoeurooppalaisesta taiteesta. Lapin yliopisto on kuitenkin jo pitkään tarjonnut opetusta pohjoiseen ja arktiseen taiteeseen liittyen. Tästä olen ylpeä tiedekunnassani ja toivon pohjoiseen kiinittyvien sisältöjen jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Opetussuunnitelman kehittämisessä on vaara se, että lisäämme jatkuvasti uutta sisältöä. Esimerkiksi saatamme edelleen ajatella, että kaikkien on tunnettava vakiintuneet taidehistorian kaanonit ja lisäksi laajennettava tietämystään muista taiteen historian osa-alueista. Samoin taidekursseihin sisältyy jatkuvasti uusia elementtejä: digitaalista kuvankäsittelyä, videoilmaisua, multimediaa, installaatiotaidetta jne. Saatamme haluta säilyttää kaiken sen, mitä aikaisemmin on opetettu, ja lisää. Opettajat saattavat kokea tarvetta opettaa kaikki ne asiat, joita he ovat itse oppineet vuosikymmenten urallaan. Työelämän kokeneet ammattilaiset saattavat ihmetellä nuorten valmistuneiden heikkoa osaamista niissä taidoissa, joihin heidän koulutuksensa on aiemmin keskittynyt. Opiskelijatkin voivat olla epävarmoja toivoen sekä syvempää että laajempaa oppimista.

Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa uupuneisiin opettajiin ja loppuun palaneisiin opiskelijoihin.

Lapin yliopiston opetussuunnitelmauudistus on osittain nykyisten tutkintojen hienosäätöä (uudet opetussuunnitelmat perustuvat nykyisten kehittämiseen) ja osittain rohkeaa vision seuraamista ja vanhoista sisällöistä ja menetelmistä luopumista. Koulutuksessa opiskelijoille tarjotaan vahva perusta työelämään, taiteeseen ja tutkimukseen ilman, että heidän tarvitsee hallita loputonta määrää erilaisia tekniikoita, materiaaleja, ohjelmistoja ja tutkimusmenetelmiä.

Opetussuunnitelman kehittämisessä kiinnitetään yhä enemmän huomiota niin sanottuihin metataitoihin. Näitä tärkeitä metataitoja eri aloilla ovat mm. ongelmanratkaisutaidot, itseohjautuvuus, kokonaisuuksien hallinta, luovuus, oppimiskyky, monikulttuurisuusosaaminen ja kestävän kehityksen periaatteiden tuntemus.

Opetuksen sisältöjen ohella opetussuunnitelmatyö pureutuu opetusmenetelmiin: kurssien toteutustapoihin. Lainaankin loppuun Eeva Anttilan ajattelua ns. transformatiivisesta oppimisesta: ”Aikuiskoulutuksessa ja yliopistopedagogiikassa onkin keskeistä pohtia, miten opiskelijat voidaan turvallisesti saattaa kohtaamaan epämiellyttäviä tunteita ja miten heitä voidaan tukea kriittisessä itsereflektiossa ja syvällisessä keskustelussa, jossa tunteet, arvot ja eriävät näkemykset nousevat esiin. ” Opiskelijan kriittinen reflektio ja aktiivinen osallistuminen toimintaan ja keskusteluun avaa uusia ajattelumalleja ja johtaa muuttuneeseen toimintatapaan.

Toivon, että myös opettussuunnitelmatyö mahdollistaa meidän opettajien jatkuvaa transformatiivista oppimista: ajattelutapojen muutoksia ja oivalluksia, jotka mahdollistavat uudet kokeilut ja kehittämisen.

Kuva: #nuoruuskuvahaaste vahakabinetissä, 30-vuoden takaa. Kiitos kaikkille ihanille opettajille, jotka on minua auttaneet kulkemaan nuoruuden haaveista kohtia muuttuneita käsityksiä siitä, mistä kannattaa haaveilla.

Linkki Eevan Anttilan kirjoitukseen

Linkki visiotyön julkaisuun

Posted on

Taiteen poliittisuudesta

Juha Kauppinen kertoo romaanina Heräämisiä alussa, kuinka hänen tapanaan oli tähdentää, ettei hän ole luonnonsuojelija. Kirjassa hän valottaa kasvutarinaansa sekä luonnonsuojelun historiaa. Aiemmissa esiintymisissään hän väheksyi tai painoi alas luonnonsuojelijoita vakuuttamalla, ettei ole luonnonsuojelija. Ikään kuin luonnonsuojelussa olisi jotakin epäilyttävää, kyseenalaista, hippimäistä tai radikaalia. Kirja ”Heräämisiä: kuinka minusta tuli luonnonsuojelija” saa myös lukijan pohtimaan luonnonsuojelun merkitystä.

Monet kuvataiteilijat käsittelevät taiteessaan luontoa tai sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Teokset voivat herättää tai havahduttaa pohtimaan puhtaan luonnon merkitystä, yhdenvertaisuutta, ihmisen paikkaa maailmassa. Aika monet taiteilijat kuitenkin puheissaan irtisanoutuvat poliittisuudesta. He sanovat, ettei heidän taide ole poliittista, ikään kuin poliittisuudessa oisi jotakin leimaavaa, väärää tai latistavaa.

Aiemmin taiteessa vedettiin eroa puoluepolitiikkaan ja poliittinen taide ymmärrettiin vallan tai auktoriteetin kyseenalaistamiseksi, paljastamiseksi tai pönkittämiseksi. Nykyään poliittisuus käsitetään laajemmin, toiminnaksi, jolla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Poliittinen taide käsittelee tai heijastaa poliittisia näkemyksiä tai arvoja. Poliittiset teokset voivat nostaa esiin epäkohtia, kuten syrjintää tai ympäristöongelmia symbolisesti, vihjaamalla tai suoraan. Teokset voivat myös ottaa kantaa siihen, mikä on arvokasta, merkityksellistä ja suojelun arvoista. Taiteessa ja muussa kulttuurissa myös tulkitaan ja kuvataan menneitä tapahtumia ja niiden vaikutuksia nykyisyyteen; poliittista historiaa. Taide herättää keskustelua yhteiskunnallisista aiheista ja johdattaa ihmiset pohtimaan asenteitaan ja arvojaan. Se on tärkeää, koska demokraattia ja puoluepolitiikassa tehdyt päätökset perustuvat yhteiskunnallisiin keskusteluihin sekä valitseviin arvoihin.

Yleisö tulkitsee taideteoksia omilla linsseillään. Toinen virittäytyy esteettiseen kokemukseen, toisen mieltä kutkuttaa teosten painoarvo poliittisina puheenvuoroina. Taiteilija ei voi – vaikka haluaisi – hallita teosten tulkinnan ja vaikutusten suuntaa. Taidetta voidaan lukea poliittisesti, vaikka taiteilija pelkäisi sen ajavan häntä taiteen marginaaliin tai arvostelun kohteeksi.

Nuorena opiskelijana minä sanouduin irti kaupallisesta taiteesta. Pidin epäilyttävänä ja jopa halveksittavana taidetta, jonka tarkoitus oli toimia myytävinä objekteina, joilla osoitetaan korkeaa makua ja varakkuutta. Myöhemmin taidekäsitykseni avartui moniarvoisemmaksi siten, etten ole tuntenut tarvetta halveksia tai polkea kaupallistakaan taidetta. Poliittisella ja kaupallisella taiteella on oma merkityksensä. Itsekin janoan esteettisiä ja moniaistisia kokemuksia, joita voin tavoitteena niin poliittisen kuin kaunotaiteen kokijana.

Taiteilijoilla on tilaisuuksia puhua yhteiskunnallisista teemoista teoksissa ja niiden rinnalla: haastatteluissa, avajaispuheissa ja taiteilijatapaamisissa. Taiteilijoilta voidaan odottaa näkemyksellisyyttä ja heille voidaan sallia sellaista pehmeyttä tai jyrkkyyttä, jota politiikoilta ei välttämättä hyväksyttäisi. Minä arvostan taiteilijoita, jotka käyttävät tätä heille avautuvaa tilaa. Esimerkiksi Terike Haapoja ja Laura Gustafsson ovat huikeita esikuvia poliittisina taiteilijoina teoksissaan sekä kannanottajina.

Minä sain viime keväänä kutsun luennoijaksi seminaariin, jossa yleisönä oli kiinalaisia taidekasvatusalan ihmisiä. Puhuin poliittisesta taiteestani sekä teosten taustoista metsä- ja selluteollisuudessa: vientiteollisuuden uhista Suomen luonnon monimuotoisuudelle ja meidän harvoille vanhoille metsille. Lähetin luentoni videona, joka nyt löytyy myös youtubesta.

youtube.com/watch?v=O0AFKfuwP0U&t=279s

Posted on

Miten Hannukaisen kaivoshankkeen valmistelu etenee?

Ensimmäinen ympäristölupahakemus Kolarin Hannukaiseen suunnitellusta rautamalmikaivoksesta, jossa on mukana pieniä määriä kuparia ja kultaa, jätettiin aluehallintovirastolle (AVI) 16.2.2016, eli yli 7 vuotta sitten. Hannukainen Mining -yhtiö on pyytänyt AVI:lta lisäaikaa täydennyksilleen useita kertoja: tällä hetkellä marraskuuhun 2023 asti. Yhtiö on ilmoittanut tavoitteekseen aloittaa kaivoksen rakentamisen vuonna 2024 ja tuotannon vuonna 2026, mikä ei kuitenkaan ole todennäköistä, koska hankkeeseen sisältyy merkittäviä ympäristöriskejä. Siksi kaivosluvasta, kaavasta ja ympäristöluvasta ennakoidaan jatkuvia kiistoja.

Kolarin kunnassa merkittävä osa valtuuston jäsenistä on kaivosmyönteisiä. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimi kuitenkin huhtikuuhun 2023 asti kuntavaaleissa menestynyt Mikko Lipponen edustaen sitoutumatonta kuntavaaliryhmää ”Kolarin kylät ja tunturit”. Hänet syrjäytettiin puheenjohtajan tehtävästä, koska Lipposen osallistumista kaivosaiheiseen keskustelutilaisuuteen keväällä 2022 arvosteltiin. Keskustelussa Lipponen nosti esiin niitä uhkia, joita kaivoshanke tuo kuntalaisille, luontomatkailuyrityksille ja Ylläksen alueen puhtaan luonnon ja ilman brändille.

Tällä hetkellä virkarikoksesta syytteessä oleva Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin johtava kaivosasiantuntija käsittelee useita Lapin alueen kaivoslupahakemuksia. Hän on valmistelijana ja esittelijänä Hannukaisen kaivoshankkeen kaivoslupahakemuksessa sekä Kittilän Suurikuusikon ja Sodankylän Kevitsan jo toimivien kaivosten laajennusluvissa. Joukko mökkiläisiä haluaa hänet syrjään Hannukaisen kaivoshankkeen valmistelusta. Tukes on kuitenkin antanut kaivoasiantuntijansa jatkaa virkatyötään törkeästä virkarikosepäilystä ja virkarikossyytteestä ja Hannukaisen kaivoshanketta vastustavien kiinteistönomistajien vaatimuksesta huolimatta.

Ylläksen Ystävät ry:n kaivosasiantuntijana toimiva kemian diplomi-insinööri Leif Ramm-Schmidt on taustoittanut Hannukainen Mining oy:n ympäristöriskejä ja lupaprosessin ongelmia. Ramm-Schmidtin mukaan suunnitellun kaivoksen malmin rautapitoisuus on keskimäärin n. 30 prosenttia ja se sijaitsee suurten maa- ja kivimassojen alla. Talteen saadun puhtaan raudan määrä on vähäinen eli vain 4 prosenttia koko kaivannaismäärästä. Raudan rikastamisessa tarvitaan runsaasti vettä ja useita ympäristölle vaarallisia kemikaaleja. Poikkeuksellisen suurten kivimäärien kuljettaminen ja läjitys aiheuttaa myös merkittävän hiilijalanjäljen. Valtavien ja osin vaarallisiksi luokiteltujen jätemäärien läjitys tekee kaivoshankkeesta ympäristön kannalta haitallisen ja erittäin riskialttiin. Samaan aikaan maailmalla on rikkivapaita rautaesiintymiä, joissa malmin rautapitoisuus ilman rikastusta on jopa 68 prosenttia. Kiirunan maanalaisessa kaivoksessa louhitaan malmia, jonka rautapitoisuus on 50 prosenttia, jolloin ympäristökuormitus on paljon alhaisempi kuin Hannukaisessa.

Hannukaisen raudan tuotannolle ei ole kysyntää Suomessa, koska Suomessa ei käytetä jauhemaista rautarikastetta, jota Hannukaisessa aiotaan tuottaa. Ramm-Schmidt kertoo, että rautarikaste vietäisiin ulkomaille, todennäköisesti pääasiassa Kiinaan.

Hannukainen Mining yhtiö perustelee hankettaan myös kuparin tarpeella vihreässä siirtymässä. Vuoden 2017 koerikastuksessa ei kuitenkaan onnistuttu saamaan kuparin rikasteelle vaadittavaa 25 prosentin pitoisuutta, mikä on kauppalaadun raja. Tämä luo huomattavan epävarmuuden kuparin merkitykselle koko hankkeessa. Tavoitteena oleva kuparituotanto on niin marginaalinen, että Ramm-Schmidtin mukaan kaivoksen avaamista tai lupaprosessien nopeuttamista ei kuparin tarpeella voi perustella.

Ylläksen alueella toimii useita tahoja, jotka ovat vuosien ajan käyttäneet aikaansa ja varojaan kaivoshankkeen lupien arviointiin sekä kriittiseen keskusteluun. Alueella toimii nyt uusi yhdistys, Ylläs 250 ry, joka jatkaa aiemmin toimineen Pro Ylläs ryhmän tärkeää työtä. Tavoitteena on Ylläksen pitkän ajan kehitysedellytysten luominen ja kaivossuunnitelmaan liittyvä edunvalvonta. Yhdistys vastaa varojen keruusta, jolla hankitaan tarvittavia asiantuntijalausuntoja muun muassa kaivoshankkeen lupahakemusten kommentointiin. Yhdityksellä on rahankeruulupa.

Ylläs 250 yhdistys käy läheistä vuoropuhelua alueen yritysten, Äkäslompolon ja Ylläsjärven kyläyhdistyksen, Ylläksen Ystävät ry:n, Muonion Paliskunnan ja Hannukainen Miningin kanssa.

Ylläs 250 yhdistyksen toimintaa voi tukea lahjotuksilla Ylläs 250 ry:n tilille FI65 5780 3820 1945 78, OKOYFIHH.

Maria Huhmarniemi, apulaisprofessori Lapin yliopistossa, Rovaniemeläinen kaupunginvaltuutettu (vihreät)

Näyttely Kaivoshankkeen varjoissa

Art Äkäslompolon näyttely: 29.5/05/2023 – 12/07/2023 Galleria Kellokas, Lapin taiteilijaseura.

Kaivoshankkeen varjoissa -näyttely nostaa esiin kaivoskiistaan liittyviä tuntoja: huolia, pelkoja ja turhautumista. Näyttely on esillä Lapin taiteilijaseuran Galleria Kellokkaassa, Luontokeskuksen yhteydessä. Näyttelyn toteuttaa Art Äkäslompolo yhdistys, joka tuottaa taideprojekteja pohjoisen luonnonsuojelun tueksi. Yhdistys edistää taidetta, joka syventää luontokokemuksia, nostaa esiin ympäristökysymyksiä, tukee ympäristön- ja luonnonsuojelua sekä parantaa taiteilijoiden työskentelyn edellytyksiä. Suomen kulttuurirahasto ja Kolarin kunta tukee Art Äkäslompolon toimintaa. Näyttelyn taiteilijat: Maria Huhmarniemi, Satu Kalliokuusim Tanja Koistinen, Meeri Koutaniemi ja Raisa Raekallio, Minna Kovero, Laura Saari, Tommi Yläjoki

Tule tapaamaan taiteilijoita lauantaina 17.6.2023 klo 15:30-17:00 – osa taiteilijoista paikalla & tarjoilua

Posted on

Kaivoshankkeen varjoissa

Kaivoshankkeen varjoissa -näyttely nostaa esiin Hannukaisen kaivoskiistaan liittyviä tuntoja: huolia, pelkoja ja turhautumista. Näyttely on esillä Lapin taiteilijaseuran Galleria Kellokkaassa, Luontokeskuksen yhteydessä. 

Tanja Koistisen, Meeri Koutaniemen ja Raisa Raekallion Äänet-installaatio koostuu muotinukeista, joiden T-paitoihin painetut lainaukset ja valokuvat ovat peräisin paikallisilta ihmisiltä ja kaivoksen edustajilta. Moni äkäslompololainen ja mökkiläinen on vastustanut kaivoshanketta vuosikymmenen ajan mutta osa kuntalaisista toivoo kaivoksen tuovan alueelle väliaikaisia työpaikkoja. Samalla ympäristön pilaantuminen uhkaa luontomatkailualaa, jolla toimii paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Business Laplandin mukaan Lapin matkailu työllistää matkailusesonkina jopa 8000 henkilöä ja välillisesti vielä enemmän.

Kyläläiset, mökkiläiset, kuntapäättäjät ja virkahenkilöt tuntevat voimattomuutta suhteessa ylikansallisten kaivosyhtiöihin isoihin koneistoihin ja mielipidevaikuttamiseen. Esimerkiksi Kittilässä toimiva Euroopan suurin kultakaivos rakensi 24 kilometriä purkuputkea melkein valmiiksi, vaikka lainvoimaista lupaa päästöille ei oltu myönnetty. Tommi Yläjoen teos Kittilän kultaputki ottaa kantaa kaivosten luvitukseen: “Toivotan teoksen myötä ympäristöluvista päättäville lupaviranomaisille rautaisia palleja.” 

Tommi Yläjoki, Kittilän Kultaputki. Veistos installaatio: Puu, metalli, muovi, orgaaninen aines, 2020

Näyttelyssä on myös teoksia, jotka nostavat esiin kansallispuiston luonnon merkitystä. Maria Huhmarniemen peittokirjonta kuvaa Lapin luontoa vaaran merkeillä kehystettynä. Satu Kalliokuusen maalauksissa on pohjoista luontoa ja kaivoksen uhkakuvia. Laura Saari esittää videodokumentaation pajuveistoksesta, joka on toteutettu Lapin yliopiston opiskelijatyöpajassa Äkäslompolon kyläkeskustaan. Veistos esittää meritaimenta ja viitta puhtaisiin vesiin. 

Maria Huhmarniemi, Vaaran merkeille jäi liian vähän tilaa, sarjasta Hannukaisen kaivoshanke, 146×86 cm, Peittokirjonta: villakangas ja käsin värjätty villalanka, 2023

Minna Kovero toteutti yhteisötaideteoksen, Minä suojelen… , Äkäslompolon Suojelusnukke-työpajaan osallistuneiden kanssa. Nuket kantavat tuohisilla käsivarsillaan sanoja suojeltavista asioista. Mielikuvat suojelusta on sidottu tuoksuvalla villalangalla nukkejen sydämien kohdalle. Tämän teoksen taustalla on Äkäslompolon kyläyhdistyksen aiempi toiminta, jossa suojelusnukkeja on valmistettu ja myyty rahoittamaan kaivoskriittisiä selvityksiä ja kannanottoja. 

Minna Kovero, Minä suojelen… -yhteisteos, 2023. Koivunoksa, tuohi, kierrätetyt kangaspalat, villalanka ja maarianheinä sekä teokseen osallistuneiden kädenjäljet, mielikuvat ja sanat.

Näyttelyn toteuttaa Art Äkäslompolo yhdistys, joka tuottaa taideprojekteja pohjoisen luonnonsuojelun tueksi. Yhdistys edistää taidetta, joka syventää luontokokemuksia, nostaa esiin ympäristökysymyksiä, tukee ympäristön- ja luonnonsuojelua sekä parantaa taiteilijoiden työskentelyn edellytyksiä. Suomen kulttuurirahasto ja Kolarin kunta tukee Art Äkäslompolon toimintaa. 

Näyttelyn taiteilijat:

Maria Huhmarniemi

Satu Kalliokuusi

Tanja Koistinen, Meeri Koutaniemi ja Raisa Raekallio

Minna Kovero

Laura Saari

Tommi Yläjoki

Art Äkäslompolon näyttely: Kaivoshankkeen varjoissa

29.5/05/2023 – 12/07/2023 Galleria Kellokas, Lapin taiteilijaseura


Posted on

Taidehotellissa on mahdollisuuksia

Rovaniemi on matkailukaupunki, jossa matkailu kuitenkin keskittyy talvisesonkiin. Sesonkikeskeisyys haastaa taloudellista kestävyyttä, jonka keskiössä on työpaikkojen sekä majoituskapasiteetin ja esimerkiksi ravintolapalvelujen käytön ympärivuotisuus. Taloudellisen kestävyyden lisäksi matkailuun liittyy kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys tai kestämättömyys. Parhaimmillaan matkailu voi tukea kulttuurista elinvoimaa ja luoda työpaikkoja myös kaupungin veronmaksajille, ei vain sesonkityöläisille. Päätöksenteon tulee tukea sellaista elinkeinoelämää, joka on taloudellisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävää.

Rovaniemellä on keskusteltu kylpylä- ja kongressihotellista kohteena, joka voisi tuoda kaupunkiin kävijöitä eri vuodenaikoina. Nyt energiakriisin keskellä, kylpylähotelli näyttäytyy haaveelta, joka kaatuu korkeisiin kustannuksiin. Valiorannan kaava, jota kaupunginvaltuusto käsitteli 23.1., mahdollistaa kuitenkin kongressihotellin rakentamisen. Riittävän iso hotelli tukee Rovaniemeä tapahtumakaupunkina. Nyt avaan keskustelun myös taidehotellista konseptina, joka voisi olla vetovoimainen sekä matkailun kulttuurista ja sosiaalista kestävyyttä tukeva.

Taiteella on potentiaalisesti annettavaa matkailuelinkeinoon. Taidehotellissa voi olla teoskokoelma, joka on esillä aula-, kokous- ja ravintolatiloissa ja toisinaan myös huoneissa ja puistoalueella, ja joka voi nostaa esiin kansallista tai alueellista kulttuuria. Hotellit voivat vastaanottaa taiteilijoita residensseihin tai järjestää hiljaisina aikoina symposiumeja, joissa taiteilijat majoittuvat hotelliin ja työskentelevät sen ympäristössä.

Viime vuosina taidehotellien toimintatapa on suuntautunut tilaustöihin: taiteilijat toteuttavat teoksen hotellissa tiettyyn tilaan tai ympäristöön. Teokset integroituvat osaksi arkkitehtuuria tai maisemaa. Valotaide on tästä erinomainen esimerkki. Valotaide voi viihtyisyyttä ja turvallisuuden tunnetta sekä tuoda arkiseen ympäristöön esteettisiä elämyksiä.

Taidehotellin konseptiin voi kuulua näyttelyitä ja tapahtumia, jotka toimivat myös kaupunkilaisten kohtaamispaikkoina. Samalla hotelli voi tukea kulttuurista elinvoimaa ja tapahtumat ja kulttuuriväki voivat tuoda hotelliin toivottua ilmapiiriä.

Luontokohteissa hotellin taidekokoelma on lisäarvo maisemien ja retkeilyreittien ohella. Yleensä hotellien kokoelmat ovat kansallista taidetta mutta toisinaan myös alueellisista kuvataidetta ja taidekäsityötä. Taidemaailman yleisö kokee yleensä kiinnostavaksi ammattimaisesti kootut kokoelmat, jotka edustavat kiinnostavasti esimerkiksi tietyn maantieteellisen alueen, ajanjakson tai tyylisuunnan teoksia. Rovaniemellä tai Lapissa sijaitseva hotelli voi kerätä Lapissa asuvien taiteilijoiden teoksia tai kansainvälistä taidetta jollakin teemalla tai muulla rajauksella. Taidehotelli arktisen taiteen profiililla vahvistaisi Rovaniemeä arktisena muotoilupääkaupunkina. Lapin yliopisto kouluttaa taiteen asiantuntijoita taidekonseptien laatimiseen. Lapin taiteilijaseura on puolestaan kiinnostunut taiteilijaresidenssiyhteistyöstä hotellien kanssa.

Olen kirjoittanut taidehotelliaiheesta aiemminkin, vuonna 2018. Laajempi artikkeli löytyy täältä https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63484

Posted on

Pohjoisen taiteella ilmastokriisin etulinjaan

Vuonna 2008 tein ilmastokriisi ja -aktivismi aiheisen installaation, jonka kantoi nimeä Ruokapöytäkeskusteluja / Maapallon keuhkot. Teoksessa oli ruokapöytiä, virkaamiani puiden muotoisia liinoja sekä haastatteluaineisto, jota pystyi kuuntelemaan kaiuttimina toimivista kulhoista. Tuohon aikaan käytettiin minidiskejä, joiden soittimet olivat pöydän alla. Haastatellut koskivat ruokavaliovalintoja, joilla ihmiset pyrkivät torjumaan ilmastonmuutosta. Haastattelin teokseen vegaaneja, kasvissyöjiä ja ihmisiä, jotka hakivat ruokaa kauppojen roskalavoilta. Teos kertoi sekä ilmastokriisistä että ilmastoaktivisteista. – Nykyään teen vähemmän taidetta mutta koulutan taiteilijoita ja kuvataideopettajia yhteiskunnalliseen osallistumiseen taiteen ja taidekasvatuksen keinoin.

Paneelissa ” Pohjoisen taiteella ilmastokriisin etulinjaan” juttelimme taiteesta ja taideperustaisesta toiminnasta, nuorten osallisuudesta ja aktivismista televisiolähetyksessä, Aurora-tulevaisuustapahtumassa. Kuvailimme, miten yhteisötaiteessa ja taidekasvatuksessa voi luoda mahdollisuuksia ilmastoahdistuksen käsittelyyn sekä mielipiteiden ilmaisuun ja vaikuttamiseen. Taide voi vahvistaa osallisuutta sekä kokemusta omasta toimintakyvystä. Keskustelemassa oli politiikan tutkija Jarmo Rinne, Lapin yliopiston professori Timo Jokela ja minä, moderaattorina toimi Maiju Saijets.

Aurora-tapahtumassa oli esillä myös nuorten ääni. Korinna Korsström-Magga ja Aki Lintumäki olivat tuottaneet Minun paikkani – Mu báiki – My Place -teoksen, jossa 22 nuorta Lapista, Pohjois-Savosta ja Etelä- Savosta kertoo tekstien, valokuvien ja videoiden avulla heille tärkeistä paikoista. Nuoret toivovat, että nämä paikat eivät tulevaisuudessa katoaisi.

Taiteen tekeminen tarjoaa mahdollisuuden käsitellä ilmastotunteita. Ilmastoaiheisen taiteen esittäminen voi puolestaan lisätä yleistä muutospositiivisuutta sekä painetta päätöksentekoa kohtaan. Demokraattisessa yhteiskunnassa päättäjät seuraavat mielipidekeskusteluja, joita taide ruokkii. Tämä kuvataiteen sekä kuvataideopetuksen potentiaali siirtymässä kohti ekologista, kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä tulee tunnistaa aiempaa paremmin.

Aurora-tulevaisuustapahtuma järjestetään Levillä toista kertaa. Kyseessä on vuosittainen tapahtuma, joka kokoaa merkittäviä ja kiinnostavia puhujia pohtimaan tulevaisuuden isoja kysymyksiä. Teemana on tänä vuonna tasa-arvo ja ilmasto. Aurorassa oli myös paljon taiteellisia produktiota Arcta Fast -koulutusmallin kehittämishankkeesta. Ideana on ollut mallintaa, miten Lapin taiteilija voi työllistyä tapahtumatuotannoissa ja miten taiteilijakoulutusta toteutetaan tyelämäläheisesti. Onnea kaikille osallistuneille taiteilijoille kuin myös heille, jotka työllään kertovat ilmaston muutoksen vaikutuksista sekä lämpenemisen hidastamisen välttämättömyydestä.

Aurora-tulevaisuustapahtuman keskustelut löytyvät YLE Areenasta: Pohjoisen taiteella ilmastokriisin etulinjaan.

Yksityiskohta teoksesta Ruokapöytäkeskusteluja / Maapallon keuhkot, 2008.
Posted on

”Voice of Artists” ja arktinen yhteistyö

Kirjoitin Ekaterina Sharovan kanssa artikkelin Arctic Yearbook -julkaisuun. Tarkastelimme Voice of Artists -näyttelyä, joka oli esillä Lapin taiteilijaseuran galleriassa keväällä 2022. Näyttelyn teemana oli taiteilijoiden ympäristösuhde. Toisaalta näyttelyprojektissa pohdittiin taiteilijoiden yhteiskunnallista ja poliittista roolia kulttuurisen kolonialismin purkamiseen.

Voice of Artists -näyttelyn tausta oli kompleksinen: Lapin taiteilijaseura oli saanut rahoituksen jo vuosia aiemmin Suomen ja Venäjän väliseen kulttuuriyhteistyöhön, ja näyttelyyn oli kutsuttu teoksia alkuperäiskansoihin kuuluvilta taiteilijoilta. Venäjän hyökkäyssodan takia monet länsimaiset organisaatiot lopettivat taide-, tutkimus- ja kulttuuriyhteistyön venäläisten kanssa. Lapin taiteilijaseura kuitenkin toteutti näyttelyn, Tanja Koistisen kuratoimana. Näyttelyprojekti muodosti mahdollisuuden tarkastella taiteilijavetoisten, riippumattomien, taidejärjestöjen mahdollisuuksia yhteistyöhön Venäjän arktisella alueella.

Artikkeli on jatkoa pitkään jatkuneelle ja monisäikeiselle yhteistyölle, jonka tarkoituksena on ollut edistää kestävää kehitystä sirkumpolaarisen taide-, koulutus- ja tutkimusyhteistyön avulla, muun muassa Arctic Sustainable Arts and Design verkostossa. Ekaterina Sharova on tehnyt vastaava työtä Arkangelissa kansalaisjärjestössä Arctic Art Institute. Artikkelin teoreettinen tausta perustuu tutkimuksiin kriittisestä ja poliittisesta nykytaiteesta Venäjällä, Venäjän alueellisesta ja kulttuurisesta kolonialismista sekä kritiikistä nykytaiteeseen ja taidehistoriaan, jossa arktista aluetta ja kulttuuria katsotaan ja esitetään ulkopuolisin silmin ja eksotisoiden. Venäjän kulttuurin valtarakenteet ovat Moskovasta johdettuja ja kolonisaation purkamisen tarve on ollut arkitsella alueella toimivien tutkijoiden ja taiteilijoiden tunnistamaa jo vuosien ajan.

Tuomme esiin välttämättömyyden Venäjän ulossulkemiseen kansainvälisestä taide- ja kulttuuriyhteistyöstä, kuten Venetsian biennaalista ja muista kansallisen brändäyksen foorumeilta ja valtiojohtoisesta yhteistyöstä. Nostamme esiin myös haasteet, joita venäläisillä taiteilijoilla on rauhan, demokratian ja dekolonialismin edistämiseen Venäjällä, jossa sodan vastaisuus on kriminalisoitu. Toisaalta pohdimme ongelmia, joita kansainvälisen kulttuuri- ja tutkimusyhteistyön lopettamiseen liittyy. Propagandaan aukkoja tekevä suora vuorovaikutus katkeaa. Samalla Venäjän ulossulkemisesta on kerrottu venäläisessä mediassa cancelointina, eli tilanne on käännetty osaksi venäläistä propagandaa.

Artikkelin lopussa toteamme, että monet nykytaiteilijat ja kuraattorit lähtivät Venäjältä hyökkäyssodan alettua, mutta Venäjällä on vielä joitakin kriittisiä ja itsenäisiä taiteilijoita, tutkijoita ja kulttuurituottajia. He sekä maanpaossa olevat taiteilijat tarvitsevat tukea sodan vastaiseen mielipidevaikuttamiseen ja demokraattisen kehityksen edistämiseen.

Kuva: Inka Hyvönen, Art Ii Biennaali 2020 (olimme Ekaterinan kanssa kuraattoreja vuonna 2020)

Arctic Yearbook 2022 löytyy kokonaan verkosta: https://arcticyearbook.com/arctic-yearbook/2022

Artikkelin lähdemerkintä: Huhmarniemi, M. & Sharova, E. (Forthcoming, 2022). Art from the margins and colonial relations: to listen or to ban the Indigenous voices from Russia? In L. Heininen, H. Exner-Pirot & J. Barnes (Eds.), Arctic Yearbook 2022: The Russian Arctic: Economics, Politics and Peoples. Akureyri, Iceland: Arctic Portal. Available from  https://arcticyearbook.com/arctic-yearbook/2022/2022-scholarly-papers/436-art-from-the-margins-and-colonial-relations-to-listen-to-or-to-ban-artists-voices-from-russia