Kuratoin tänä vuonna Iin taidebiennaalia Ekatarina Sharovan kanssa. Tässä blogissa kerromme työstämme kuraattoreina koronakriisin aikana: ”Tämän vuoden biennaalin teema on maan tieto. Sen on konkretisoitunut ajatukseen siitä, miten olemme maasta lähtöisin ja mihin vääjäämättä päädymme. Teema tarjoaa mahdollisuuden pohtia perimmäisiä kysymyksiä, jotka usein tulevat sivuutetuiksi tai joita pidetään tabuina. Teemalla onkin uusia merkityksiä koronapandemian yhteydessä. ”
Resilienssi tarkoittaa psyykkistä
palautumiskykyä ja kykyä selvitä vastoinkäymisistä ja erilaisista kriiseistä.
Resilienssiä voidaan pitää osittain perinnöllisenä tai synnynnäisenä
ominaisuutena mutta toisaalta myös kasvatus ja elämänkokemukset vaikuttavat
siihen. Resilienssiä voi harjoitella: keskittyä myönteiseen toimintaan, oman
toimintakyvyn ylläpitoon ja aktiiviseen sopeutumiseen muuttuviin tilanteisiin.
Viime päivinä olen ihmetellyt, miten
vakaasti monet jo varttuneet ihmiset suhtautuvat koronavirukseen. Hehän ovat
niitä, joiden terveydestä valtaväestö on huolissaan. Yksi syy voi olla
resilienssin kasvaminen iän myötä: elämänkokemukset kartuttavat
vastoinkäymisiin suhtautumisen taitoja: kykyä ratkaista ongelmia, olla joustava
ja optimistinen. Nauru ja musta huumori taitavat myös olla keinoja kohdata
haasteita; keinot vaihtelevat.
Taide- ja ympäristökasvatuksen tutkijana
ja kehittäjänä olen ollut jo pitkään kiinnostunut siitä, miten resilienssiä voi
tukea. Ihmissuhteiden ylläpito ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen tukevat
resilienssiä. Kyvyllä tunnistaa ja ilmaista tunteita sekä uskoa selviytymiseen
on merkitystä. Onkin syytä pyrkiä luottamaan omaan ja yhteiskunnan
selviytymiseen. Lisäksi uskon, että taiteella ja kulttuurilla on merkitystä.
Taide on yksi reitti yhteisöllisiin kokemuksiin, pysähtymiseen sekä omien
arvojen sekä elämän merkityksellisyyden uudelleen ajatteluun.
Lapin taiteilijaseura on käynnistänyt taidekuvahaasteen. Haastamme kuvataiteilijat tuomaan lohtua ja luottamusta tulevaisuuteen tämän kevään aikana. Julkaisemme taidekuvia tunnuksilla #taidetuolohtua #mielenrauhaa #offeryourbest #enhanceresilience #artcalms
Lapin Kanssa 19.3.2019
Teoskuva on Kemin taidemuseosta Hallaa 2014 näyttelystä. Se on teossarjastani Eripituisia aikoja. Teososat ovat Kuu, Vuosi ja Yö. Teos kuvaa kokemusta ajan kestosta, kuten ajan valumisesta.
Tänään pääsin puhumaan yhdestä lempiaiheistani (joita on kuitenkin monia!). Pidin esitelmän kansainvälisessä Kehittämistutkimuksen seminaarissa. Oma tutkimuksenihan sijoittuu aluekehityksen, kestävän kehityksen, taiteen ja taidekasvatuksen tehtäviin. Tänään puhuin matkailun haasteista. Esimerkiksi Rovaniemellä matkailu on hyvin sesonkikeskeistä, mikä hankaloittaa alan kestävää perustaa ja kasvua. Työpaikkoja syntyy vain sesonkiin, mikä on ongelmallista ainakin niille, jotka haluavat asua ja tehdä töitä Lapissa. En usko, että joulupukki-brändi ratkaisee tätä ongelmaa. Ympärivuotinen matkailu, je etenki elävä kesäkaupunki, nojaa paikalliseen kulttuuriin ja taiteeseen. Visioin myös suuntia taide- ja käsityöperustaisiin matkailuaktiviteetteihin. Esitelmäni perustui Outi Kugapin ja Laura Laivamaan kanssa kirjoittamaani artikkeliin.
Tässä kuvassa on palasia esityksestäni: teoskuvia Uppi Kärin Joulumaan porot, Mikko Virkkulan ja Susanna Sivonen Bella-poro, Mari Parpalan ja Emilia Laatikaisen Toiveiden kaarnalaiva, Antti Stöckellin Puulusikkaprojekti ja Juho Hiilivirran yhteisötaideprojekti lumikenkäjäljistä. – näiden kautta avasin sekä kulttuurisen kestävän kehityksen haasteita että tulevaisuuden suuntia. Melanie Sarantou ja Tiina Seppälä emmännöivät sessiota, jossa käsittelimme taideperustaisia menetelmiä, osallistavaa tutkimusta ja kolonialisaation purkamista.
Kun olin nuori rovaniemeläinen ja ostin lipun interreilille, sanoin lähteväni Eurooppaan. Oma eurooppalainen identiteettini oli silloin hatara. Nykyään työskentelen lähinnä Lapin aluekehityshankkeissa ja käsittelen arktisia kysymyksiä. Katson pohjoiseen ja melkein unohdan, että Napapiirin eteläpuolellakin on elämää. Viime viikolla kävin kuitenkin työmatkalla Portugalissa.
Käynnistimme tutkimus- ja kehittämishankkeen Acting on the Margins. Art as a Social Sculpture (AMASS). Hankkeessa kehitämme palvelumuotoilua, kuvataidekasvatusta ja kuvataidetta sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi Euroopan reuna-alueilla. Huomio on muun muassa aluepolitiikan suhteessa luovaan sektoriin, kulttuuritoiminnan tulevaisuudessa, taiteen keinoissa ehkäistä yhteiskunnallista jakautumista sekä taiteessa osallisuuden tukijana. Tavoitteena on myös vaikuttaa eurooppalaiseen taide- ja kulttuuripolitiikkaan tutkimustiedolla.
AMASSin rahoitus on Euroopan Unionin tutkimus- ja innovaatiotoiminnan Horizon 2020 (No 870621) rahoituksesta. Se saatiin kovassa kilpailussa: jo hakemuksen teko oli melkoinen urakka. 43 yliopistokonsortiota haki tätä rahoitusta, ja neljälle hankkeelle se myönnettiin. Olenkin todella iloinen, että saan olla mukana taiteiden tiedekunnan osaavassa tiimissä, johon kuuluu Satu Miettinen, Melanie Sarantou ja Mirja Hiltunen.
Kävimme hankkeen toiminnan käynnistävässä seminaarissa Viseussa Portuglissa. Pitkä lentomatka tuntui ristiriitaiselta; koen että tutkimuksessakin on punnittava lentojen välttämättömyyttä. Näin breksitin, Euroopan rajakriisien ja yhteiskunnan jakautumisen aikakaudella eurooppalainen yhteistyö on kuitenkin tärkeää. Nyt tämä hanke sai hyvän alun, ja töitä voi tehdä jatkossa helposti myös etäyhteyksillä.
Meidän lappilaisten vihreiden tavoitteena on etsiä ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä ratkaisuja, jotka sopivat meidän haastaviin paikallisiin olosuhteisiin ja lappilaisten ihmisten elämään. Kuulemme mielellämme lappilaisia ja osallistumme Teidän kanssanne avoimeen keskusteluun Lapin tulevaisuuden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Linkki Timo Törmäsen ja Maria Huhmarniemen mielipidekirjoitukseen, joka on julkaistu Uudessa Rovaniemessä vastineena
Kiitos Kulttuuriyhdistys Valsalle Värisevästä kulttuuripalkinnosta, joka myönnettiin minulle Lapin taiteilijaseuran puheenjohtajana. Diplomi kädessä on syytä miettiä, mitä Lapin taiteilijaseura tekee rovaniemeläisen kulttuurin hyväksi. Lapin taiteilijaseura ylläpitää Rovaniemellä Galleria Napaa ja sen osana toimivaa Studio Mustanapaa sekä taidelainaamoa. Lisäksi tuotamme näyttelyitä Korundin kahvioon ja Hiljaiseen tilaan Lapin keskussairaassa. Kaupunkilaisille ja matkailijoille nämä korkeatasoiset nykytaiteen näyttelyt toimivat kulttuuripalveluina, joihin on vapaa pääsy. Näyttelyjen lisäksi olemme ilahduttaneet rovaniemeläisiä PostSanta-blogilla, jossa nostamme esiin Rovaniemen rikasta taide- ja kulttuurielämää sekä yhteistyössä Artorion kanssa tehdyllä ArtLocatorilla, josta löytyy julkisten taiteen teosten kuvia ja tietoja koko Lapista.
Lapin taiteilijaseuran keskeisenä tehtävän on palvella jäsenistöä, jotka ovat ammattitaiteilijoita. Rovaniemellä heitä on yli viisikymmentä. Järjestämme näyttelymahdollisuuksia, edistämme teosmyyntiä sekä kehittämme uudenlaisia taiteilijoiden työllistymismahdollisuuksia.Olen ollut Lapin taiteilijaseuran hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2012 alkaen. Tässä roolissa sain vastaanottaa palkinnon, mutta kiitos kuuluu tietysti sekä seuran osaaville työntekijöille, upeille taiteilijoille ja yhdessä tekemiselle, jossa talkootuntien määrää ei ole tapana laskea. (Pyrimme koko ajan parantamaan taiteilijoiden palkallisia työskentelymahdollisuuksia, mutta käytännössä tavoitteen saavuttaminen edellyttää talkoita.)
Onnittelen Kulttuuriyhdistys Valsaa sekä Dead Standing Tree kulttuuriosuuskuntaa menestyksekkäästä toiminnasta kohti Kulttuuriasemaa: kulttuuriyhdistysten ja tapahtumien alustaa. Myös Lapin taiteilijaseura on ollut kiinnostunut vanhasta rautatieasemasta. Olemme käyneet katsomassa tiloja useita kertoja, ideoineet toimintamalleja sekä etsineet yhteistyökumppaneita ja rahoittajia. Suunnittelimme viime kevään ja alkusyksyn aikana Galleria Napan, Studio Mustanapan ja lainaamon siirtämistä asemalle ja toiminnan laajentamista taideperustaisten matkailupalvelujen tarjoamiseen. Kaupungin viesti aseman pikaisesta ja väjäämättömästä myynnistä oli kuitenkin vielä alkusyksystä niin yksiselitteinen että laitoimme asian jäihin.
Rovaniemi on hieno kulttuurikaupunki, jossa tarvitaan monenlaisia taideyhdistyksiä ja näyttelytiloja. Olen iloinen, että kulttuuriyhdistys Valsa toimii Rovaniemellä ja otettu Valsan myöntämästä tunnustuksesta.
Lapin Kansan Akateemista arkea -juttusarjassa Lapin yliopistossa työskentelevät kertovat työstään ja arjestaan jatkamalla toimituksen antamia lauseenaloituksia. Lue minun lauseeni täältä.
kuvataidekasvatuksen yliopistonlehtori, taiteilija Maria Huhmarniemi. Kuva: Jussi Leinonen, Lapin Kansa.
Kirjoitin lauseita Akateemista arkea juttusarjaan niin ahkerasti, etten lukenut ohjetta: joukosta lauseita minun piti valita 15. Tässä on muutamia niistä lauseista, jotka olivatkin ylimääräisiä.
Muistan… hämmästyttävän vähän faktoja mutta paljon erilaisia aistimuksia, maisemia, tunnetiloja ja tuoksuja. En kuitenkaan muista säveliä enkä laulujen sanoja.
Kiire… on juurtunut työelämään. Työtä on aina enemmän kuin aikaa ja työssä on tasapainoiltava keskeneräisyyden, vaillinaisuuden ja tinkimättömyyden välillä.
Työssäni… voin vaikuttaa oman työni sisältöön pitkällä tähtäimellä. Työnkuvani on jo muuttunut monta kertaa niiden 17 vuoden aikana, jotka olen työskennellyt Lapin yliopistossa.
Ihmisten kohtaaminen…. avaa työhöni uusia ovia. Teen paljon tiivistä yhteistyötä joidenkin taiteilijoiden, kuraattorien ja eri alojen tutkijoiden kanssa. Esimerkiksi Ympäristökasvatuksen tutkijaverkosto Sirenen johtoryhmään kuuluminen on johtanut mahtaviin kohtaamisiin.
Opiskelijat…. ovat ilon lähde. On hienoa seurata heidän kasvuaan. Yleismielikuvani on, että opiskelijat ovat lahjakkaita ja sekä herkkiä että vahvoja.
Nuoret…. kuten myös lapset, ovat keskeinen syy taidekasvatuksen alan kehittämiseen ja edistämiseen.
Opiskelu…. ja uuden oppiminen työn lomassa on pärjäämisen edellytys. En ole käynyt pitkään aikaan millään kurssilla, mutta luen tutkimuskirjallisuutta ja kuuntelen muiden tutkijoiden esitelmiä konferensseissa. Opin myös kollegoilta.
Työkaverit…. ovat kuin kotisatama, joka turvaa selustaa ja työntää eteenpäin akateemisissa haasteissa. Jaan samankaltaisen tietotaidon ja kokemusmaailman lähimpien työkavereideni kanssa ja toisinaan osaamme lukea toistemme ajatuksia.
Koen palkitsevana…. oivallukset, oman ymmärryksen lisäämisen ja sen, että opetustilanteissa voi jakaa tietoa ja taitoja ja käydä keskusteluja opiskelijoiden kanssa. Haluaisin työssäni kehittyä edelleen mutta en tiedä, haluaisinko varsinaisesti edetä uralla aina kohti hankalampia tehtäviä.
Tulevaisuudessa…. saatan joko hakea professorin pestiä, perustaa yrityksen tai heittäytyä vapaaksi taiteilijaksi. Elämä ei ole suoritusrata, jossa olisi valmiiksi määritellyt etapit.
Nukkumaan mennessä…. olen aina väsynyt. Silmäni painuvat kiinni, kun luen lapsille iltasatua ja he vaativat: ”Aiti älä nuku.”
Työni Lapin yliopistossa sisältää taide- ja käsityömatkailun tutkimuksellista kehittämistä. Käytännössä se tarkoittaa suunnittelun, pilotoinnin, reflektoinnin ja uudelleen suunnittelun työsyklejä toimintatutkimuksen periaatteiden mukaisesti. Tässä Lapista käsin hankkeen blogitekstissä kerron, miten tutkimus limittyy kehittämiseen.
