Blog

Väitöskirjani osana tarkastelin taideperustaisilla menetelmillä lappilaisten marjastukseen liittyviä arvoja ja kokemuksia. Suomen Kuvalehti haastatteli minua juuri julkaistuun artikkeliin ”Marjaan siitä!” Jutun motiivi on avata taustaa mediakeskustelulle, jossa puhutaan marjojen mätänemisestä metsään. Muun muassa näin kerroin toimittaja Virpi Salmelle.

On paljon suomalaisia, jotka ovat pikemminkin intohimoisia ja ahkeria kuin laiskoja poimijoita. Marjastus tuo onnellisuuden kokemuksen, johon voi liittyä tunne luontoyhteydestä ja perinteen jatkamisesta. Marjastus voi myös olla sosiaalista. Suomalaiset kuitenkin poimivat kotitarpeeseen ja sukulaisille tai myyvät marjansa naapureille. Jos marjanpoimijoita ei tuoda Suomeen poimimaan elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudelle, kärsijänä on lähinnä marjateollisuus.

Kaikkia marjoja ei Suomessa varmastikaan koskaan poimita. Meillä on vaikeakulkuisia syvään ojitettuja soita ja alueita, joissa marjat kasvavat harvassa. Marjat kuitenkin ovat osa metsien ja soiden ekosysteemiä. Myös metsän eläimet syövät niitä.

Suomessa on tiheä metsäautoteiden verkosto ja siten marjatkaan eivät sijaitse poluttomissa erämaissa. Lapin paikalliset voivat mennä marjaan myös mönkijöillä. Mutta hyvien marjapaikkojen löytäminen kerryttää ajokilometrejä ja edellyttää harrastuneisuutta. Marjapaikkoja käydään etsimässä etukäteen ja marjaan voidaan ajaa satoja kilometrejä.

Aiempina vuosikymmeninä, kun elämä oli niukempaa, marjastuksella oli todellista merkitystä niin ruokavalion monipuolisuudelle kuin kausittaisina ansioina myyntiin poimittaessa. Kyse on syvään juurtuneesta kokemuksesta, joka siirtynee sukupolvelta toiselle kulttuurisena arvona.

Kaukaa tulevat poimijat pyrkivät kattamaan matkansa kulut ja saamaan ansioita, joten he poimivat systemaattisesti ja tehokkaasti marjamaat tyhjäksi. Monet siis järkyttyivät, kun omaksi koettu marjametsä oli tyhjennetty ulkomaalaisten poimijoiden urakkana. Tänäkin vuonna näitä pettymyksen kokemuksia on syntynyt, mutta metsäteollisuuden takia. Moni marjastaja on mennyt pomminvarmalle marjapaikalleen ja löytänyt sieltä hakkuuaukon.

Suomalaiset ovat viime vuosina löytäneet uudelleen marjastuksen ja sienestyksen ja taustalla on varmasti myös kiinnostus ruoanlaittoon ja terveelliseen ruokaan. Television julkiskokeilla mutta etenkin ekologisten arvojen vahvistumisella on ollut vaikutusta tähän käänteeseen.

Marjastuskulttuuri ei kuitenkaan välity sukupolvien välisenä kokemuksena, elleivät vanhemmat ja isovanhemmat vie lapsia marjaan. Itse marjastan lasten kanssa iloisesti retkeillen, tulistellen ja evästellen. Luonnossa olo ja luontoharrastukset ovat tärkeitä hyvinvoinnin lähteitä nyt ja tulevaisuudessa.

Lue Suomen Kuvalehden artikkeli tästä

Ajelimme Ruotsista Rovaniemelle, ensin mummolaan ja sitten kaupunkiasunnolle asioita hoitamaan. Olo oli tullessa ristiriitainen ja mietin, miten rovaniemeläiset ottavat meidät vastaan. Norbottenin tautitilannetta on kuvattu mediassa hyvin synkeäksi ja keskustelupalstoilla on tuomittu nuuskarallaajat ja muut ostosmatkailijat. Minä ja moni muu rajalla asuva on kokenut keskustelun sävyn jo ahdistavaksi. Ymmärrän toki, että rajojen turhaa ylittämistä on syytä välttää. Samalla mietin, ettei rajaseudun koko kulttuuria ja elämäntapaa voi yhden kevään aikana romuttaa.

Rajalla asuvat tietävät, että raja on kuin veteen piirretty viiva. Töissä käydään rajan yli kumpaankin suuntaan ja ihmisillä on sukulaisia, perheenjäseniä ja kiinteistöjä molemmilla puolilla. (Romanttinen suhde onkin antanut virallisen luvan rajanylityksiin.) Rajojen sulkeutuminen on koetellut ihmisiä. Edelleenkään rajaseudun ihmiset eivät välttämättä pääse tutulle autokorjaajalle, lähiapteekkiin, rautakauppaan ja niin edelleen.

Mieheni on Ruotsissa kirjoilla. Muodoslompolon kylä, jossa asumme, on pikkuruinen kylä kaukana Ruotsin kaupungeista. Siellä melkein kaikki ovat eläkeläisiä: he eivät kulje Ruotsin kaivoksilla tai muilla työpaikoilla. Muutamat työikäiset käyvät Suomen puolella töissä. Kyläläisten keski-ikä taitaa olla yli 70. Kevään ja kesän ajan kaikki on kiertäneet toisensa kaukaa, eikä kylällä tiedetä olleen koronaa. Itse en ole ollut huolissani, että saisin tartunnan, mutta maaliskuussa pelkäsin vieväni. Meninhän Rovaniemeltä: matkailu- ja opiskelukaupungista. Silloinkin pysyimme tiiviisti omalla talolla.

Päätin nyt tulla mummolaan ennen lasten koulujen alkua. Kun päiväkoti, koulu ja omat työt alkavat, emme taida uskaltaa vierailla vanhempieni luona. Rovaniemellä on ollut uusia tartuntoja jo viime viikolla.

Uskalsin tulla riskiryhmään kuuluvien vanhempien luokse, koska olemme olleet kotikaranteenissa: emme ole käyneet missään, kukaan ei ole käynyt meillä kylässä ja ruokaa on tilattu verkkokaupoista kaapit pullolleen. Tuoretarvikkeet ja verkkokauppojen tilaukset olen hakenut hiljaisesta kyläkaupasta. (Kauppa pysyy pystyssä nuuskamyynnillä Suomeen. Kaupan työntekijäkin kulkee töihin Suomesta.)

Olen Rovaniemelläkin varovainen – en halua hakea koronaa Muodoslompoloon. Samaa toivon muiltakin suomalaisilta: niiltä, jota tulevat Muodoslompolon kyläkauppaan ja kaikilta niiltä, jotka nyt lomailevat ja maaseutumatkailevat pienissä ikäihmisten asuttamissa kylissä! Pidetään edelleen turvavälejä ja huolta itsestämme ja toistamme. Tehdään parhaamme, että onnistumme pitämään viiruksen kurissa, lapset koulussa ja ravintolat avoinna. Aikanaan saamme myös länsirajan auki.

Ps. Pääsin tänään puhelinkauppaan ja avulias myyjä sai liittymäni jälleen toimimaan! Kuva on Galleria Napasta! Kävin tapaamassa Lapin taiteilijaseuran galleristia ja näin samalla upeat näyttelyt! Tämä kuva on Siiri Niemelän juhlanäyttelystä: valoisia, keveitä ja iloisia maalauksia. Alakerrassa on Arttu Niemisen sykähdyttäviä ja pysähdyttäviä videoteoksia.