Lapin taidetoimikunnan apurahoja valui etelään

Lapin taidetoimikunta toimii vertaisarvioijana, kun Lapissa asuvat taiteilijat ja Lappiin teoksensa kohdistavat taiteilijat hakevat työskentely- ja kohdeapurahoja Taiteen edistämiskeskukselta.

On tyypillistä, että valta taidemaailmassa on pääkaupunkiseudulla, jossa isot instituutiot, säätiöt ja rahoittajat pitävät päämajaansa. Apurahoja ja teoshankintoja keskittyy etelään samalla, kun Lappiin voidaan pyrkiä tuomaan taidetta ja kulttuuria kehitysapuna. Korkeataide määritellään ja arvotetaan etelässä kolonialistisesti. On yleistä, että taiteilijoiden työskentelyapurahojen myönnöt painottuvat pääkaupunkiin, kun annettuja rahoituksia verrataan hakijamääriin.

Alueelliset taidetoimikunnat ovat perinteisesti painottaneet alueella asuvien taiteilijoiden avustamista. Tämä on tärkeää: tällä hetkellä taiteilijat muuttavat etelään parempien tukirakenteiden ja verkostojen perässä. Taiteilijoiden näkökulmasta kyse on alueellisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Maakunnille puolestaan on tärkeää, että taitelijat voivat asua maakuntakaupungeissa ja kylissä. Taiteilijat vaikuttavat alueidentiteettiin ja luovien alojen synergiaan ja siten vetovoimaan ja aluekehitykseen.

Taidemaailmassa ei ole merkkejä rakenteellisen kolonialisaation purkamisesta. Päinvastoin, alueellinen valta on heikentynyt Taiteen edistämiskeskuksen hallinnollisten muutosten myötä. Aiemmin Lapin taidetoimikunnan esittelijänä toimi Rovaniemen toimipisteen pääsihteeri ja silloin esittelijällä oli osaltaan mahdollisuus linjata alueella asumisen merkitystä, kun toimikunta punnitsi arvioitaan. Nyt Oulun toimipisteessä työskentelevä Ulla Lassila toimii esittelijänä Lapin, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnassa. Käytännössä tämä näkyi keväällä 2020 jaetuissa apurahoissa, kun Lapin taidetoimikunnan apurahoja meni Oulussa ja Helsingissä asuville taiteilijoille.

Toimin hallituksen puheenjohtajana Lapin taiteilijaseurassa, jonka tehtävä on Lapin kuvataiteen edunvalvonta. En kyseenalaista taidetoimikuntien rahoittamien hankkeiden taiteellista laatua vaan hallinnon, jota johdetaan toisesta maakunnasta. En myöskään kritisoi niitä etelässä asuvia taiteilijoita, jotka haluavat osallistua Lapin taidemaailmaan: tervetuloa! Mielipiteeni on, että Lapin ja dekolonialisaation näkökulmasta taidehallinnon ja taiderahoituksen valtaa tulee jyvitettää enemmän alueille.

Taidekasvatuksen voima: Unescon kansainvälinen taidekasvatusviikko

Tämä viikko on Unescon kansainvälinen taidekasvatusviikko. Teemana on taidekasvatuksen voima yhteisössä: miten taidekasvatus tuo yhteen koulut, nuoret, kylät, kaupungit ja perheet.

Rovaniemi on todellinen yhteisöllisen taidekasvatuksen osaamiskeskus. Lapin yliopistossa yhteisöllistä taidekasvatusta on kehitetty, tutkittu ja edistetty jo kahdenkymmenen vuosikymmenen ajan.

Kuvataidekasvatuksen koulutusalalla sekä Arctic Art and Design maisteriohjelmassa voi opiskella myös soveltavaa taidetta, jossa taiteen ja taidekasvatuksen menetelmiä hyödynnetään muun muassa sosiaalityöhön ja hyvinvointisektorille sekä muille aloille.

Lapin yliopiston osaamisen lisäksi Rovaniemellä on runsaslukuisesti taidekasvatuksen ammattilaisia, jotka työskentelevät kouluissa ja yhdistyksissä. Esimerkiksi Piste kollektiivi on merkittävä taidekasvatuksen osaaja. Kaupungissa on myös koulutuspolku taidepainotteisesta lukiosta taiteiden tiedekuntaan.

Rovaniemeläinen laaja-alainen taidekasvatuksen osaaminen heijastuu kulttuuritarjonnan laadukkuuteen ja kaupungin ilmapiiriin! Meillä on vahvuus, jonka voimme tunnistaa entistä paremmin, jota vaalia ja josta saada syviä kokemuksia. Laadukas taidekasvatus ja taidekasvatuksen osaaminen taide- ja kulttuuripalveluissa on Rovaniemen veto- ja pitovoimatekijä.

Kuva on Rovaniemi viikolta 2019. Musiikkoulu Pop Up ohjasi lasten musiikkituokioita Lappia talon edessä lämpimänä kesäpäivänä. Rovaniemi viikon teemana oli silloin kotikulmilla ja viikon upea ohjelma toi yhteen kaupunkilaiset. Taiteessa ja kulttuurissa on voimaa!

Luonto ja luova talous poh­joi­ses­sa – Lapin Kansan podcast

DESIGN IN NORTH -podcast sarjassa keskustellaan pohjoisesta ja luovasta taloudesta taiteen  ja  muotoilun  otteella. Kolme  maakunnan ihmistä kerrallaan kokoontuu keskustelemaan jaksoittain vaihtuvista teemoista.20  minuutin  pituiset  jaksot  ilmestyvät  kahden  viikon  välein. Asenne  on  kehittävä, mahdollisuuksia näkeväja tulevaisuutta tavoitteleva. Puhujina kanssani on yrittäjä Minna Rimpiläinen ja maakuntajohtaja Mika Riipi.

Kuuntele täältä!

Maalta, mullalta ja turpeelta oppimissa

Kuratoin tänä vuonna Iin taidebiennaalia Ekatarina Sharovan kanssa. Tässä blogissa kerromme työstämme kuraattoreina koronakriisin aikana: “Tämän vuoden biennaalin teema on maan tieto. Sen on konkretisoitunut ajatukseen siitä, miten olemme maasta lähtöisin ja mihin vääjäämättä päädymme. Teema tarjoaa mahdollisuuden pohtia perimmäisiä ​​kysymyksiä, jotka usein tulevat sivuutetuiksi tai joita pidetään tabuina. Teemalla onkin uusia merkityksiä koronapandemian yhteydessä. “

Lue koko teksti täältä

Tutkimushankkeen yhteistyötä Euroopan reuna-alueilla

Kun olin nuori rovaniemeläinen ja ostin lipun interreilille, sanoin lähteväni Eurooppaan. Oma eurooppalainen identiteettini oli silloin hatara. Nykyään työskentelen lähinnä Lapin aluekehityshankkeissa ja käsittelen arktisia kysymyksiä. Katson pohjoiseen ja melkein unohdan, että Napapiirin eteläpuolellakin on elämää. Viime viikolla kävin kuitenkin työmatkalla Portugalissa.

Käynnistimme tutkimus- ja kehittämishankkeen Acting on the Margins. Art as a Social Sculpture (AMASS). Hankkeessa kehitämme palvelumuotoilua, kuvataidekasvatusta ja kuvataidetta sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi Euroopan reuna-alueilla. Huomio on muun muassa aluepolitiikan suhteessa luovaan sektoriin, kulttuuritoiminnan tulevaisuudessa, taiteen keinoissa ehkäistä yhteiskunnallista jakautumista sekä taiteessa osallisuuden tukijana. Tavoitteena on myös vaikuttaa eurooppalaiseen taide- ja kulttuuripolitiikkaan tutkimustiedolla.

AMASSin rahoitus on Euroopan Unionin tutkimus- ja innovaatiotoiminnan Horizon 2020 (No 870621) rahoituksesta. Se saatiin kovassa kilpailussa: jo hakemuksen teko oli melkoinen urakka. 43 yliopistokonsortiota haki tätä rahoitusta, ja neljälle hankkeelle se myönnettiin. Olenkin todella iloinen, että saan olla mukana taiteiden tiedekunnan osaavassa tiimissä, johon kuuluu Satu Miettinen, Melanie Sarantou ja Mirja Hiltunen.

Kävimme hankkeen toiminnan käynnistävässä seminaarissa Viseussa Portuglissa. Pitkä lentomatka tuntui ristiriitaiselta; koen että tutkimuksessakin on punnittava lentojen välttämättömyyttä. Näin breksitin, Euroopan rajakriisien ja yhteiskunnan jakautumisen aikakaudella eurooppalainen yhteistyö on kuitenkin tärkeää. Nyt tämä hanke sai hyvän alun, ja töitä voi tehdä jatkossa helposti myös etäyhteyksillä.

Kansallispuku puhuttaa

Kulttuurinen omiminen on teema, josta puhun joka vuonna Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kansainvälisille opiskelijoille ”Art in the North” kurssilla. Sen takia pyrin seuraamaan keskusteluja paitsi saamelaiskäsityöstä myös revitalisaatiosta ja muista vastaavista teemoista. Duodjin ajatellaan sisältävän konkreettisen käsityön ja muotoilun lisäksi myös saamelaisen ajattelu- ja arvomaailman: perinne sisältää kulttuurista koodistoa, jota ulkopuolisen on lähes mahdoton hahmottaa, mutta syytä on silti yrittää. Tässä tekstissä pohdin laajemminkin kansallispukujen nykykäyttöä.

Linkki Lapista käsin -hankkeen blogissa julkaistuun tekstiin.

Katariina Angeria, Suoni-performanssi. Kuva Amanda Hakoköngäs, 2017

Toimijuus käsittää myös luonnon

Kerron Sirene-tutkijaverkoston blogissa kokemuksestani ISEAS-symposiumissa. Se oli minulle paitsi kiinnostava yhteistyö muiden tutkijoiden ja taiteilijoiden kanssa myös irtiotto akateemisesta arjesta ja lapsiperheen rutiineista. Sain nauttia luonnosta ja kollegoiden seurasta: koin saavani yhteyden luontoon, symposiumin toisiin osallistujiin ja siten myös itseeni. Symposiumin jälkeen tunsin itseni levänneeksi, uudistuneeksi ja vahvaksi: toimintakyky oli lisääntynyt. Tämä kokemus on arvokas pohtiessani tutkimuksessa, miten taiteilijoiden ja ympäristötutkijoiden edellytyksiä ja toimintakykyä kestävän kehityksen kasvatukseen voidaan edistää.

Linkki blogitekstiin

Taiteilijat, tutkijat ja taiteilija-tutkijat koolla. Kuva: Fabio Cito.

Taidetta ja leikkiä metsässä

Art Äkäslompolossa minulla oli ilo työskennellä muusikko ja musiikkikasvattaja Teija Enrothin kanssa. Teimme lasten ympäristötaidereitin, jonka lähtökohtana oli aiemmin kehittämäni Lasten taideseikkailu -konsepti. Ideana oli lasten ja perheiden yhteinen taidetyöskentely metsässä, jossa on myös ympäristötaidetta. Toiminnan taustalla on tutkimustieto muun muassa siitä, miten myönteiset ympäristökokemukset lapsuudessa vaikuttavat aikuisenakin ympäristösuhteeseen ja miten lasten monenlaiset taidot kehittyvät metsäluonnossa. Metsä lasten leikin ja oppimisen ympäristönä tukee kasvua ja kehitystä.

Linkki Sirene-verkoston blogissa julkaistuun tekstiin.

Lapset tekevät äänimaisemia Uhkuu, puhkuu ja puhisee teokseni luona.

Veistotaiteesta laatua matkailuympäristöihin

Lapin julkisen veistotaiteen, kuten Robinin, Bella-poron, saksanhirvien ja jääkarhun äärellä herää kysymys kaupunkilaisten ja matkailijoiden odotuksista taiteen sisällöille ja estetiikalle. Matkailubarometrit ovat jo vuosia ennakoineet, että Lapin matkailijat ovat koulutettuja ja tiedostavia. Miten he arvottavat Lapin matkailukohteiden veisto- ja ympäristötaidetta? Voisiko nykytaiteilijoiden palkkaaminen matkailukohteisiin ja uusien teosten tilaaminen tukea matkailua?

Artikkeli on julkaistu Lapin Kansassa 4.12.2017 sekä Post Santa Blogissa

Tom Engblomin veistospari Oonko mie tiellä (2008). Kuva: Antti Huhtala.